Kyösti Svalan tuoteinnovaatioita Kärsämäeltä

Svala of Finland -tuotteet ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan parhaat mahdolliset. Tuotteet on suunniteltu sekä valmistettu Suomessa Kärsämäellä.

Tuotanto

Svala of Finland -tuotteet valmistetaan kokonaan Suomessa. On itse asiassa valmistettu jo vuodesta 1955 asti. Finnsvalan tehdas sijaitsee keskeisellä paikalla ”nelostien” varressa, etelä-pohjoissuunnassa puolivälissä Suomea.

Tuotteissa on ainutlaatuiset ja moneen kertaan palkitut ominaisuudet, joiden kehittämiseen on käytetty paljon aikaa. Tuotteita kehitetään edelleen samalla innokkuudella kuin reilu 60 vuotta sitten.

Laadulla on tekijänsä ja Svalalla luotetaan näihin tekijöihin – ihmisiin. Jokaisen Svala-tuotteen ompelija varmistaa itse alusta loppuun tuotteen virheettömyyden, ja ompelee tuotteeseen oman nimimerkkinsä laadun sinetiksi.

Yritys teettää itse omat neuloksensa. Langat ostetaan tarkkaan valikoiduilta eurooppalaisilta toimittajilta ja n. 80% neuloksista neulotaan Orivedellä. Viimeistely tapahtuu Kärsämäen naapurikunnassa, Nivalassa. Osa neuloksista neulotaan euroopassa, mutta niidenkin viimeistely tehdään Nivalassa.

Tuotteita valmistetaan pääasiassa viidesta huippulaadukkaasta materiaalista, joiden mukaan ne on jaettu viiteen eri päämallistoon; Merino, Thermal Flex, Power Stretch Pro, Windproof ja Fireproof.

Merinovilla

Merinovilla on pehmeä, kestävä, hengittävä ja kosteudensiirto- ja lämpöominaisuuksiltaan erinomainen luonnonkuitu. Villa on luonnostaan antibakteerista, joten se on myös helppohoitoista. Ilmavuutensa ansiosta Merinovillalla on kuumalla ilmalla viilentävä ja kylmällä lämmittävä vaikutus.

Svala Merino Warm -tuotteet on valmistettu 100% merinovillasta.

Svala Merino Extra Warm -tuotteissa on ainutlaatuinen kaksikerrosrakenne, jossa päällimmäinen kerros on lämmittävää Merinovillan  ja polyamidin sekoitetta ja ihoa vasten oleva kerros kosteutta siirtävää polypropyleeniä. Neulos on Superwash-käsitelty kestämään 40°C konepesun ja lisäksi koinsuojakäsitelty.

Polypropyleeniverkko

Thermal Flex Mesh -hopeaionisoitu polypropyleeniverkko on erittäin kevyttä, joustavaa ja kestävää materiaalia. Verkkorakenteensa ansiosta se hengittää ja sitoo ilmaa tehokkaasti, mikä tekee siitä mainion eristeen niin kylmyyttä, kuin kuumuuttakin vastaan.

Polypropyleeni ei sido itseensä lainkaan kosteutta, vaan siirtää sen pois iholta ulompiin vaatekerroksiin. Iho pysyy miellyttävän kuivana. Hopeaionisointi estää mikrobien, homeiden, sienten ja bakteerien lisääntymisen ja leviämisen kuidussa, mikä vähentää epämiellyttävien hajujen muodostumista. Svala-tuotteiden antibakteerisuuskäsittely hopeaionisoinnilla on tehty kuidun ytimeen jo ennen langaksi kehräämistä, joten käsittely ei häviä pesuissa. Käsittelyn ansiosta tuotteet pysyvät miellyttävän raikkaina ja hajuttomina pitkään ja vaativat pesua harvemmin.

Polypropyleeni

Polypropyleeni on hyvin kestävä ja tehokkaasti hengittävä materiaali. Polypropyleeni ei sido kosteutta itseensä vaan siirtää sen pois iholta ulompiin vaatekerroksiin. Iho pysyy miellyttävän kuivana, mikä auttaa lämpimänä pysymistä. 

Polartec Power Stretch Pro

Yhdysvaltalaisen Polartecin kehittämä ainutlaatuinen ja laadukas Power Stretch Pro -materiaali joustaa kaikkiin suuntiin, joten se mukautuu täydellisesti kehon liikkeisiin. Rakenne on kaksikerroksinen. Sisäpinnan pehmoinen fleece sitoo lämpöä ja siirtää kosteuden iholta kohti ulompia vaatekerroksia. Ulkopinnan sileä polyesterneulos hengittää ja kestää kulutusta erinomaisesti nukkaantumatta.

Windproof

Windproof -tuotteissa käytetään useita erilaisia tuulenpitäviä neuloksia. Kaikkia Windproof-materiaaleja yhdistää se, että ne luonnollisesti suojaavat tuulelta, mutta hengittävät, ovat napakoita, mutta joustavia ja mukautuvat erinomaisesti kehon muotoihin. Ne pysyvät muodossaan erinomaisesti, joten ne ovat hyvin pitkäikäisiä. 

Custom- ja Racing-tuotteiden materiaalina on kaksinkertainen polyamidi, jonka välissä on tuulta ja vettä läpäisemätön kalvo.

Tundra- ja Power-hupuissa sekä Windproof-kaulurissa sisempi kerros on lämpöistä polyester-fleeceä ja pinta tuulenpitäväksi pinnoitettua polyamidia.

Windproof -paidoissa ja housuissa käytetään erittäin ohutta ja joustavaa tuulenpitävää polyesterneulosta.

Fireproof

Neulos on valmistettu meta-aramidista ja antistaattisesta hiilikuidusta. Kaikki tuotteet on myös ommeltu palamattomalla meta-aramidi-langalla.

Materiaalit eivät syty tai sula herkästi korkeissakaan lämpötiloissa, joten ne antavat hetkellisen suojan kuumuutta, liekkejä ja säteilylämpöä vastaan. Ne eivät myöskään johda sähköä tai sido kosteutta.

Svala Fireproof-tuotteet on tyyppihyväksytty EN ISO 11612:2008 sekä EN 1149-5:2008 standardien mukaisesti.

Käytetään aina alimmaisena kerroksena tilanteen vaatiman suojavarustuksen alla.

© Finnsvala 2020 | Y-tunnus: 0764063-3