Svalan tarina

Finnsvalan tarina alkoi, koska se oli välttämätöntä. 1940-luvun vaikeina aikoina Svalan perheen naiset valmistivat miehilleen työvaatteita kankaista, jotka leikattiin käytetyistä armeijan mantteleista. Muuta ei silloin ollut saatavilla Kärsämäen kylässä.

Svalan arvot

Ympäristöystävällisyys ja kestävä kehitys ovat keskeisiä arvoja koko Finnsvala Oy:n toiminnassa. Tämä koskee tuotteiden laatua, työympäristöä, työskentelytapoja ja tuotteiden materiaaleja.

Outlet Kärsämäki

Tervetuloa tehtaanmyymäläämme, joka sijaitsee Kärsämäen kuntakeskuksessa, etelästä tultaessa ensimmäisen kiertoliittymän kohdalla. Tuotemyynnin lisäksi järjestämme ryhmille tutustumisia tehtaaseemme.

vastuullisuus

Rakkautemme lajiin, eli ulkoiluun ja kaikenlaiseen liikkumiseen ohjaa liiketoimintaamme. Meille on itsestään selvää huolehtia tärkeistä asioista, olipa kyse ympäristöstä, eläimistä, henkilökunnasta, yhteisöstä tai asiakkaistamme. Se on meidän elämäntapamme.